Taikatempun Sirius
Rotu, sukupuoli; Shetlanninponi, ori
Väri, säkäkorkeus; Rautias, 103 cm Syntynyt; 3. huhtikuuta 2010 (8v.) Omistaja, kotitalli; Soffi, Ketunkontti Tuoja: Veera |
Painotus; Ravit
Statistiikka; 16 : 3-3-3-0 (10) Voittosumma; 1390 v€ Ennätys; 2.39,5 - 2.31,2mke |
i. Taian Kumu e. Jämn Linje
LUONNE
Sirius on valloittava pieni ori monella tapaa. Se on herttainen ja sosiaalinen, kun sille päälle sattuu, mutta myös hyvin orimainen ja välillä hankalakin. Sirius yllättää aina uusilla jekuilla ja tempuilla, niin omistajansa kuin ohjastajansakin. Hoitaessa se nakkelee harjat ympäri tallia, ja yrittää maistella vähän kaikkea eteen sattuvaa. Sirius on tallin kahlekuningas ja aukaiseen lukot ja ovet käden käänteessä. Aina sitä saa olla metsästämässä pitkin kyliä.
Ajaessa Sirius on toisinaan hyvinkin vaikea. Kun sillä on huono päivä, se myös näyttää sen. Sirius on melko kova suustaan, joten kuskilla pitää olla tarpeeksi voimaa, että sen saa pidettyä hallussa.
Siriuksella on paljon voimaa, varsinkin takajaloissa, joten sillä on tapana polkea etujalkojensa kantojen päälle, kun niiden liike ei ole yhtä pitkä kuin takajalkojen. Tästä syystä Siriuksella käytetään putseja.

KILPAILUT
27.09.2012 Acstream, villit tasoitusajo 1100m, sija; 2/7 - 2.62,1 - 80v€
15.10.2012 Starberry, villit tasoitusajo 1600m, sija; 3/9 - 3.15,0
24.01.2013 Ravitalli Ikirouta, VRER tasoitusajo 1100m, sija; 2/6 - 3.11,9 - 250v€
25.01.2013 Duán Stable, villit rymäajo 1600m, sija; 6/11 - 3.33,6 - 10v€
26.01.2013 Guard Trotting Team, villit tasoitusajo 1600m, sija; 3/6- 2.54,8ly
28.01.2013 Ravitalli Ikirouta, VRER tasoitusajo 1100m, sija; 5/7 - 3.14,2
31.01.2013 Ravitalli Ikirouta, VRER tasoitusajo 1100m, hml (3.17,1)
04.02.2013 Ravitalli Ikirouta, VRER tasoituajo 1100m, sija; 5/16 - 3.25,7 xx - 100v€
07.02.2013 Ravitalli Ikirouta, VRER tasoitusajo 1100m, sija; 1/14 - 3.23,5 - 300v€
03.03.2013 VRKK, monté ryhmäajo 1600m, hml (2.28,5)
31.03.2013 VRKK, monté ryhmäajo 1600m, sija; 2/4 - 2.31,2mke - 150v€ (8p)
20.04.2013 Toy Minitrotter, villit tasoitusajo 1100m, 7/11 - 2.58,5
26.04.2013 Niittyranta, VRER ryhmäajo 1100m, sija; 1/5 - 2.50,6 - 250v€
25.05.2013 Verner, villit ryhmäajo 1600m, sija; 3/5 - 2.39,5 - 50v€
26.05.2013 Niittyrannan ravitalli, VRER ryhmäajo 1100m, k
07.06.2013 Pohjanmetsä, villit tasoitusajo 1600m, sija; 1/6 - 2.44,3 - 200v€